Ukrainan kuituoptiset lennokit: kehitys, sovellukset ja vaikutukset

Johdanto ja tausta

Kuituopastetut droonit – droonit, jotka käyttävät viestintään fyysistä kuituoptiikka-kaapelia radiotaajuuksien sijaan – ovat osoittautuneet murrokselliseksi teknologiaksi Ukrainan ja Venäjän sodassa. Vaikka johdolla ohjatut ammukset eivät ole uusi keksintö (esimerkiksi Yhdysvaltojen TOW ja Israelin Spike panssarintorjuntaohjukset ovat olleet palveluskäytössä jo kymmeniä vuosia), kuidun vetäminen droonin perässä ja sen hyödyntäminen droonien ohjauksessa on viimeisin innovaatio, joka syntyi taistelukentän tarpeesta. Ennen sotaa tällaisten ”johdoilla ohjattujen droonien” katsottiin olevan epäkäytännöllisiä tai tarpeettomia, mutta Venäjän laajamittainen elektronisen häirinnän käyttö muutti tämän mielipiteen nopeasti. Jo vuonna 2023 molemmat osapuolet olivat ottaneet käyttöön kuidulla varustettuja droniprotoja, ja vuoteen 2024 mennessä teknologia oli otettu laajaan käytännön käyttöön. Tässä raportissa kuvataan kuitudroonien kehityshistoria, niiden sotilaallinen ja siviilikäyttö Ukrainassa, tekniset ominaisuudet, taktiset käyttömuodot, viestinnän edut, häirinnänkestävyys, tärkeimmät valmistajat ja vertailu muihin droonityyppeihin.

Kuitudroonit Ukrainan taistelukentällä: sotilaallinen käyttö

Venäjän käyttöönotto: Venäjä oli ensimmäisiä osapuolia, joka otti kuitu-FPV-droonit (first person view, eli ensimmäisen persoonan näkymän droonit) laajasti käyttöön tässä sodassa. Ensimmäinen tunnettu malli oli “Novgorodin Vandali-ruhtinas” -droni, jonka kehitti Ushkuinik-niminen venäläinen vapaaehtoistiimi Aleksey Chadaevin johdolla kyivindependent.com. Se otettiin käyttöön elokuussa 2024 Venäjän Kurskin alueella torjumaan Ukrainan läpimurtopyrkimyksiä – ja osoittautui erittäin tehokkaaksi Ukrainan armeijaa ja huoltosaattueita vastaan. Venäjän armeija on käyttänyt näitä johdollisia FPV-”itsemurhadrooneja” valvomaan ja iskemään Ukrainan huoltoreitteihin, lähes pysäyttäen joukkonsa saaman huollon Kurskin alueella. Eräs ukrainalainen sotilasterveydenhoitaja kuvaili tilannetta näin: ”Meidän logistiikkamme on täysin romahtanut; kuitudroonit tarkkailevat kaikkia reittejä, emmekä saa edes ammuksia tai tarvikkeita perille.” Vuoden 2024 lopulla ja 2025 alussa Venäjä muodosti eliittidrooniyksiköitä (koodinimet “Rubicon” ja “Tuomiopäivä”), joilla oli kuitu-FPV-osaamista. Näitä joukkoja siirrettiin Itä-Ukrainaan (Donetskin alueelle), vahvistamaan hyökkäyksiä Pokrovskiin ja Toretskiin. Venäläisten kuitudroonien kerrotaan olleen ratkaisevassa roolissa Kurskin rajanylitysaseman tyhjentämisessä, jolloin alueesta tuli täysin vaarallinen ukrainalaisille joukoille liikkua.

Venäjän kuitudroonit ovat yleensä FPV-nelikoptereita, jotka kantavat räjähteitä (yleensä modifioituja RPG-päitä tai pieniä pommeja) ja laahavat mukanaan pitkää kuituoptiikka-kaapelia. Yhden talteen saadun venäläisdroonin kuidun pituus oli noin 10,8 kilometriä (noin 7 mailia). Venäläiset mallit ovat osoittaneet jopa 20–30 kilometrin kantamaa ja korkeaa luotettavuutta: Ukrainan tiedustelun mukaan venäläisten kuitudroonien onnistumisprosentti 20 kilometrin päässä on noin 80% (epäonnistumiset olivat pääosin operaattorin virheitä, eivät teknisiä). Tämä on huomattavasti parempi tulos kuin ukrainalaisten aikaiset kuitudroonit, jotka onnistuivat 15 kilometrin päässä vain 10–30 % todennäköisyydellä. Syynä on tekninen etumatka: Venäjä käyttää kehittyneempiä viestintätekniikoita – esimerkiksi 1490–1550 nanometrin aallonpituudella toimivaa kuitulinkkiä (vähäisempi signaalin vaimeneminen), digitaalista IP-kameraa ja räätälöityä OpenIPC-ohjelmistoa sekä tehokkaampia lähetinyksiköitä uasvision.com uasvision.com. Tuloksena venäläisissä kuitudrooneissa säilyy kauas ja kirkkaana ohjauskuva. Ukrainan varhaiset mallit käyttivät kiinalaisia analogi-digitaalimuuntimia ja 1310 nm:n aallonpituutta (kolminkertainen signaalin vaimeneminen/km), kamera oli perinteinen analoginen FPV uasvision.com uasvision.com. Venäläiset ratkaisut ovat kalliimpia, mutta mahdollistavat huomattavasti pidemmän kantaman ja paremman kuvanlaadun.

Ukrainan vastatoimet: Kun Venäjän etumatka tuli ilmeiseksi, myös Ukraina alkoi kiihdyttää kuitudroonien kehitystä. Vaikka Ukraina oli ollut droonitekniikassa edelläkävijä, tässä osa-alueessa siitä tuli nopeasti takaa-ajaja. Vuoden 2024 kuluessa Ukrainan armeija ja valtion teknologiakiihdyttämöt viestivät nopeasti sisämarkkinoilleen, että kuitu-FPV-laitteita on nyt “erittäin kiireellisesti tarpeen” ja valtio ostaa niitä suuria määriä. Merkittävä taitekohta oli Ukrainan erikoisjoukkojen kesäinen operaatio Kurskissa, jossa he kohtasivat venäläisiä kuitudrooneja. Venäläislähteet totesivat tuolloin, että Ukrainan elektronisen sodankäynnin yksiköt pystyivät häiritsemään kaikkia venäläisdrooneja, paitsi kuitudrooneja. Tämä sai Ukrainan puolustusministeriön nostamaan kuitudroonit kehityksen ykkösprioriteetiksi.

Joulukuussa 2024 Ukrainan Defense Innovation Agency järjesti korkea-arvoisille komentajille kuituohjattujen FPV-droonien julkisen esityksen. Yli kymmenen kotimaista mallia esiteltiin, osa pystyi kuljettamaan 3 kiloa räjähteitä ja armeijan edustajat saivat kokeilla laitteita käytännössä. Vuoden 2025 alkuun mennessä kymmeniä ukrainalaisia insinööritiimejä kehitti kuitudrooneja tai niiden osia Brave1-innovaatioalustan tuella. Kotimaiset tehtaat kasvattivat kapasiteettiaan ja ilmoittivat, että osien riittäessä ne voivat rakentaa tuhansia kuitudrooneja kuukaudessa. Ukrainan digitalisaatioministeri Mykhailo Fedorov myönsi vuoden 2025 keskivaiheilla, että 15 yhtiötä tuottaa jo kuitudrooneja kotimaassa.

Ukrainan etulinjan joukot alkoivat käyttää kuitudrooneja pienessä määrin vuodenvaihteessa 2024. Kansalliskaartin 12. erikoisprikaatin (Azov) komentajan mukaan vain alle 5 % dronelaivastosta on kuitudrooneja, pääosin rajallisen tuotannon takia. Näiden harvojen droonien vaikutus on kuitenkin ollut huomattava. Eräs kansainvälisen legioonan drone-operaattori (koodinimeltään “George”) kuvasi vuoden 2024 syksyn tehtävää, jossa hän onnistui läpäisemään vahvan venäläisen elektronisen häirinnän ja hävittämään venäläisen ryhmän kellariin kuitudroonilla, jossa oli 1,6 kg taistelukärki – radiodroonilla tämä ei olisi ollut mahdollista. Kirkkaan videokuvan ansiosta miehistö ymmärsi, että “tällä on valtava merkitys” – hän totesi: ”Kun käytin kuitudroonia ensimmäistä kertaa, en halunnut enää palata perusdroonien pariin.” Etenkin Bakhmutissa ja Donbassissa, missä elektronisen sodankäynnin taso on erittäin korkea, kuitudroonit ovat ratkaisevan tärkeitä. Vuoden 2025 alkuun mennessä Ukrainan droni-eliitti (esim. 92. prikaatin Akilles-iskuryhmä, Azov-dronikomppania) varautui käyttämään kuitu-FPV:tä vakioaseena, vaikka toimitukset yhä kasvoivat.

Taktinen vaikutus: Eturintamalla kuitu-FPV-drooneja käytetään pääosin kertakäyttöisinä iskudrooneina (loitering attack, ”itsemurhadrooni”) ja lähietäisyyden tiedustelu-/hyökkäysvälineinä. Tyypillisesti ne lentävät matalalla ja voivat tarkasti ohjattuna iskeä panssarivaunuihin, bunkkereihin tai jopa tunkeutua ikkunoista tai ovista rakennuksiin. Ukrainan operaattorien mukaan kuitudroonit mahdollistavat monet sellaiset taktiset skenaariot, joihin tavallisten FPV-drooneilla ei päästy: ”Kun pitää lentää teollisuushalliin katsomaan ja iskemään, tai työskennellä metsässä, ne ovat todella hyviä”, kertoo Akilles-tiimin johtaja. Koska kuitudrooni pysyy hallinnassa myös tiheässä kaupunkiympäristössä tai metsässä (radiodrooni menettää ohjauksen helposti), aiemmin droonien saavuttamattomat alueet – metsät, sisätilat – eivät ole enää turvassa. Eräs ukrainalaissotilas muistelee, että aiemmin voitiin liikkua turvallisesti metsissä (puusto suojasi radiosignaalilta), mutta nyt venäläiset kuitudroonit risteilevät vapaasti myös metsässä.

Suurin vaikutus on elektronista sodankäyntiä vastaan. Vuonna 2024 molemmat osapuolet investoivat kalliisiin häirintälaitteisiin suojatakseen panssarivoimia ja asemia langattomilta FPV-swarm-iskuilta. Kuitudrooni voi kuitenkin tehdä nämä häirintälaitteet hyödyttömiksi. Lisäksi sekä ukrainalaiset että venäläiset elektronisen sodankäynnin yksiköt häiritsivät toisinaan myös omiensa drooneja (käytössä samassa paikassa useita yksiköitä), johdolla ohjattuja drooneja tällainen ei vaivaa. Vuoteen 2025 mennessä asiantuntijat kutsuivat kuitudrooneja osaksi etulinjan uusia “kokonaisvaltaisesti taistelurakenteita mullistavia aseita”. Keväällä 2025 julkaistut etulinjavideot näyttävät Ukrainassa teiden yllä roikkuvia drooniverkkoja ja pelloille lojuvia kuitukaapeleita – taistelukentän uusi maisema. Molemmat osapuolet myöntävät, että tämä häirintä-vapaa drooniteknologia on riippuvuutta synnyttävä kyky – sillä voi iskeä yhtä vapaasti kuin tykistöllä.

Kuitudroonien siviili- ja ei-taistelukäyttö

Sodan suorien taistelutehtävien lisäksi kuitudrooneissa on nähty Ukrainassa myös erityisiä ei-taistelukäyttöjä, pääasiassa logistiikkatuessa ja potentiaalisissa siviilialoilla, joissa luotettava yhteys on välttämätön. Yksi vaikuttava esimerkki on kuidulla ohjattavat miehittämättömät maalla liikkuvat järjestelmät (UGV), joilla jaetaan tarvikkeita etulinjan sotilaille. Vuonna 2025 Ukraina otti käyttöön joukon telaketjuilla kulkevia pieniä ”minipanssariajoneuvoja”, jotka kykenivät kuljettamaan 100–150 kiloa ammuksia, ruokaa ja polttoainetta etulinjan asemilleen, kauko-ohjattuina kuitukaapelilla. Nämä maakulkuneuvodroonit vähensivät huomattavasti riskiä, että kuljettaja joutuisi vihollisen FPV-hyökkäysten kohteeksi huoltoa toimittaessaan. Sotilaat vitsailivat: ”Taistelemme droneilla drooneja vastaan” – eli käytämme kuitumaadroonia väistääksemme korkealla vaanivat venäläis-FPV:iden huoltoautojen metsästystä. Kuituyhteys tekee UGV:stä häirinnänkestävän, kaappaamattoman ja mahdollistaa toiminnan myös elektronisen sodankäynnin tiheillä alueilla. Vaikka maadrooni tuhoutuisi (tai vaikkapa joku villikoira hyökkää siihen), henkilöstötappioita ei tule. Teknologia on elintärkeä etulinjan huollon turvaamiseksi ja sitä kutsutaan henkivakuutusinnovaatioksi.

Kuitusedästäminen on huomattavan hyödyllistä myös siviilikohteissa, joissa radioviestintä ei toimi. Jo ennen sotaa sidottuja robotteja ja drooneja käytettiin tunneleiden, kaivosten ja putkien tarkastuksiin – näissä kohteissa johdolla ohjaus on luotettavampaa kuin radiotaajuudet. Sota kiihdytti näiden järjestelmien kehitystä entisestään. Esimerkiksi ukrainalaisyritykset ovat nyt muuttamassa suuria kuusiroottorisia ”pommikone”-drooneja kuituohjatuiksi erikoistehtäviä varten (suurin hyöty kantaa raskaampia hyötykuormia). Dronarium Airin yksi prototyyppi käyttää kuituohjausta ja pystyy automaattisesti vaihtamaan GPS-ohjaukseen tai palaamaan, jos kaapeli katkeaa. Tällainen vikasietoisuus on erityisen tärkeää siviilikäytössä (esim. onnettomuuspaikoilla tai teollisuustarkastuksissa), jotta drooneja ei menetetä kaapelin takertumiseen.Taistelukentälle levinnyt kuitukaapelointi on tuonut jopa yllättäviä ”siviilikäyttöjä” – niitä hyödyntävät villieläimet. On kerrottu, että Donbassin linnut käyttävät hylättyjä droonien kuitukaapeleita pesien rakentamiseen. Azov-prikaati löysi Toretskin läheltä linnunpesän, joka koostui lähes pelkästään valokaapelista, mikä osoittaa materiaalin laajaa esiintymistä luonnossa.Tulevaisuudessa Ukrainan kuitudroonien tekninen osaaminen voi mahdollistaa niiden laajamittaisen siviilikäytön sodan jälkeen. Turvallisia, häirinnänkestäviä kuituohjattuja drooneja voidaan hyödyntää kriittisten siviilikohteiden (esim. infrastruktuurin) ylläpidossa sekä korkean häirinnän lainvalvontatehtävissä. Tällä hetkellä merkittävimmät siviilihyödyt ovat kuitenkin epäsuoria: ne parantavat taistelukentän logistiikkaa, lisäävät humanitääristä turvallisuutta (esim. sotilaiden ruokahuolto) ja pelastavat henkiä.

Kuitudroonien tekniset ominaisuudet ja kyvyt

Ukrainalaisten kuitu-FPV-drooneja rakennetaan yleensä mukauttamalla kaupallisia nelikopteri- tai kuusikopterirunkoja, joihin lisätään kuitukela. Rungot valmistetaan yleensä hiilikuidusta tai muovikomposiitista, elektroniikka on pääasiassa tavanomaista FPV-droonikomponenttia ja kamerat ovat ensimmäisen persoonan (FPV) malleja. Tyypilliset ominaisuudet ovat:

• Viestintäyhteys: Ohut kuituoptiikkakaapeli (yleensä yksimuotoinen kuitu) vapautuu kelalta lennon aikana, ja kela on yleensä kiinnitetty rungon ja hyötykuorman väliin. Suosituimmat kuitupituudet ovat 5 km, 10 km, 15 km – pisimmillään jopa 20 km. Ukrainalaiset pystyvät varmuudella hyödyntämään noin 15 km:n mallia, ja on raportoitu 20 km:n onnistuneita lentoja; Venäjällä tiedetään olevan jopa 30 km kuitukeloja. Kuitu on erittäin kevyt (10 km:n kela painaa noin 0,9–1,2 kg), hyvin ohut (0,2–0,3 mm), mutta yllättävän kestävää – sotilastason kuitu kestää yli 100 000 psi:n vetokuormaa. Kuidun liian kova veto tai taittaminen silti voi aiheuttaa katkeamisen.
• Nopeus ja ketteryys: Kuitu-FPV on raskaampi kelan ja voimakkaamman akun vuoksi. Tyypillinen maksiminopeus on noin 60 km/h; perusliikkeet onnistuvat, mutta lisääntynyt paino hidastaa kiihtyvyyttä ja vähentää ketteryyttä, jolloin drooni on helpompi ampua alas. Operaattorit kertovat, että kelan kantaminen vaatii vahvemman rungon ja tehokkaammat moottorit, mikä entisestään vaikeuttaa ketteryyttä ja nopeaa kiihdytystä. Langattomat FPV-kisadroonit yltävät jopa 150 km/h – kuitudroonit yleensä eivät.
• Lentomatka: Käytännön toimintasäde määräytyy kuidun pituuden mukaan. Tavallisin ukrainalaisvalmisteinen kela on 10 km, mutta pidemmät (15–20 km) mallit ovat usein epäluotettavampia ilman laadukasta tekniikkaa. Käytännössä 10 km kuitudroonien osumatarkkuus on noin 50 %, varhaisten 15 km mallien vain <30 % ennen komponenttiparannuksia. Venäjän 20 km pitkän kantaman droonit ovat erittäin tehokkaita (≈80 % osumatarkkuus). Toisin kuin radiodrooneissa, kuidussa ei ole näköyhteysvaatimusta – niin kauan kuin kaapeli pysyy ehjänä, drooni voi kiertää esteitä esimerkiksi mäkien tai rakennusten takana. Kokonaisuudessaan radiodroonit voivat periaatteessa (releen/satelliitin kautta) lentää satoja kilometrejä, mutta kuidun pituus asettaa kuidulle ehdottoman rajan.
• Hyötykuorma: Alkuvaiheen kuitu-FPV-droonit kantoivat pieniä panssarintorjuntakranaatteja tai rakettipäitä (~0,5–1,5 kg räjähdettä). Itse drooni (runko+akku+kela) painaa noin 5–7 kg, mikä tarkoittaa korkeampaa lentopainoa kuin tavanomaisissa FPV-drooneissa. Suurempiin kuitumalleihin mahtuu vielä enemmän räjähteitä; ukrainalainen BattleBorn ilmoittaa tuotteistaan hyötykuormat välillä ~1,5–8 kg, mallista riippuen. Suurten kuusikoptereiden ”pommikoneet” voivat kelalla pudottaa raskaampia pommeja tai useita kranaatteja. Mitä painavampi kuorma, sitä lyhyempi toiminta-aika ja kehnompi ketteryys – käytännön iskuissa siksi suositellaan mahdollisimman kevyttä ja täsmällistä kuormaa. Maadoottorikäyttöiset kuitualustat kantavat kymmeniä kiloja (ketjutusvoima), mutta ovat hitaita.
• Lentoaika: Kuituyhteys ei juuri vaikuta lentoaikaan; ratkaisevia ovat akku ja kokonaispaino. Tyypillisen FPV-itsemurhadroonin lentoaika on 10–15 minuuttia. Raskaammat kuitudroonit (samalla akulla) ovat usein hieman lyhytkestoisempia, koska painoa ja vastusta on enemmän. Suurin osa iskuista tehdään nopeasti: lento 5–10 km, sukellus ja isku. Kiinteässä vartioinnissa käytettävät kelalla maassa kiinni olevat droonit voivat pysyä ilmassa kauemmin, mutta tämä käyttömuoto ei sovellu kenttäoperaatioihin.
• Video- ja datapalautus: Kuituyhteys mahdollistaa suuren kaistanleveyden, teräväpiirtonäön ja lähes olemattoman viiveen. Operaattorit kertovat näkevänsä ”täsmällisesti kohteen viimeiseen sekuntiin asti”, kun taas analogiset radiodroonit menettävät kuvaa lähellä kohdetta. Kuitu mahdollistaa hd-videokuvan lähes ilman viivettä, mikä auttaa tarkassa ohjauksessa. Tämän vuoksi venäläiset siirtyivät kuituun: tekoälyohjaus ei vielä toimi hyvin, ihmisen ohjaamana lopputulos on paljon osuvampi, kun kuva on kirkas kyivindependent.com.
• Ohjausjärjestelmä: Molemmilla puolilla on kehitetty omia kuitudroonin ohjausjärjestelmiä. Usein käytetään kaupallisten lentotietokoneiden piirilevyjä (COTS), joissa on modifioitu firmware tukemassa johdon välityksellä tapahtuvaa tiedonsiirtoa. Ohjaussignaali siirretään yleensä ethernetin tai sarjaliikenteen kautta kuidulla. Venäläisessä ratkaisussa on integroitu IP-verkko (muuntimet+OpenIPC ja IP-kamera), jolloin drooni toimii kuituverkossa itsenäisenä solmuna uasvision.com video- ja ohjauslinkissä. Ukrainan ensimmäiset mallit rakentuivat yksinkertaisemmalla tavalla: analogisen FPV:n signaali vietiin kuidulla (kiinalainen analogi-digitaalimuunnin) uasvision.com. Tulevaisuudessa voi kehittyä yleisstandardi kuitudrooniohjausyksiköille: vankat kaapelikytkennät ja plug-n-play kelat.
• Kustannukset: Sodan alkuvaiheessa kuitudroonien komponentit olivat erittäin kalliita. Vuoden 2023 aikana kiinalainen kuitukela+lähetin maksoi jopa 2500 USD, joten kuitudrooni oli aluksi luksus-iskuase. Vuoden 2024 lopussa kiinalaistuotannon kasvaessa (Venäjän suurostot) hinta laski jyrkästi. Vuonna 2025 kymmenen kilometrin kuitukela+lähetin maksoi noin 500 USD (edelleen laskusuuntainen hinta). Täysi kuitu-FPV-droni maksoi noin 1 000–1 500 USD, vain muutama sata enemmän kuin laadukas langaton FPV. Ukrainan komentajan mukaan 10 km malli maksoi todellisuudessa noin 1 200 USD. Kotimainen tuotanto lupaa entistä halvempaa: oma kelanvalmistus ja kokoonpano tiputtaa lisähinnan langattomaan FPV:hen nähden 70–140 USD (yhteensä n. 500–800). Maakuidun UGV:t ovat hieman kalliimpia – esimerkiksi viisi “mäyrä” UGV:tä (35 kg hyötykuorma) maksaa 1 200 000 Ukrainan hryvniaa (n. 32 000 USD).

Yhteenveto tyypillisistä kuitudroonin parametreista: Keskikokoisessa kuitu-FPV-droonissa on yleensä 12–13 tuuman potkurit, täysi paino noin 10 kg (sis. 1 kg räjähde ja 1 kg kuitukaapelia), maksiminopeus noin 60 km/h, toimintasäde käytännössä 5–10 km (10 km kelalla ja maaston mukaan), hinta noin 1 000 USD. Se tukee 1080p-tasoista kuvanvälitystä lähes täysin häiriöttömästi. Kehittyneemmät versiot yltävät 15–20 km kantamaan tai hyötykuormaan (5–8 kg), mutta koko ja hinta kasvavat edelleen.

Kuituviestinnän taktiset edut

Kuituohjaus tuo Ukrainan elektronisen sodankäynnin oloissa valtavia taktisia etuja:

• Ei vaikuta radiotaajuushäirintä: Suurin etu on lähes täydellinen immuniteetti radiotaajuushäirintään. Toisin kuin radiodroonit, jotka voidaan helposti häiritä, kuitudrooni ja operaattori ovat johdolla kiinni. Tällä hetkellä ei ole yhtäkään elektronista vastatoimijärjestelmää, joka voisi havaita saatikka häiritä signaalia kuidussa. Ukrainassa ja Venäjällä käytetään runsaasti EW-laitteita (ajoneuvot, käsitykit jne.), jotka ovat tehokkaita radiodrooneja vastaan – mutta kuitudrooneja ne eivät tavoita. Erään Ukrainan droonikomentajan sanoin: ”Elektronisilla sodankäyntimenetelmillä… ei juuri ole vaikutusta kuitudrooneihin.” Kenttätestit osoittivat: kaikki vihollisdroonit voitaisiin tiputtaa häirinnällä, mutta kuitudroonit pysyivät toiminnassa. Tämä mahdollistaa huolettoman liikkumisen vaikkapa kaikista merkittävimpien kohteiden päällä, joita muuten suojaisi sähköinen ”kenttä”. Esimerkiksi Hlyboken taistelussa kuitudrooni ohitti raskaan EW-sulun ja osui kohteeseen – radiodroonilla tämä olisi ollut mahdotonta.
• Ei RF-signaalista havaittavuutta: Kuitudrooni on elektronisesti hyvin huomaamaton, koska siitä ei lähde radiotaajuista energiaa. Operaattori ei aiheuta sähkömagneettista säteilyä, joten RF-skannerit, paikantimet ja droonitorjuntajärjestelmät eivät voi havaita kuitudroonia. Useat Ukrainan/Naton droonien seurantajärjestelmät perustuvat radio-ohjauksen havaitsemiseen – kuitudrooni on tällöin ”radiossa äänetön”, musta drooni. Kuten War Zone totesi, ”Johdolla ohjatun FPV-droonin etu on, että siitä ei vapaudu mitään havaittavaa energiaa. …Vastapuoli ei voi paikantaa ja iskeä operaattorin sijaintiin. Johdolla ohjattua droonia tämä riski ei koske.” Eli kuitudroonin käyttäjä voi ohjata vapaasti ilman pelkoa, että vihollisen RF-valvonta löytää hänen sijaintinsa – elintärkeää Ukrainassa, missä RF-paikannuksen avulla on suoraan pommitettu operaattoreita. Kuitudroonit poistavat tämän uhan kokonaan.
• Korkea datanopeus ja stabiili linkki: Kuitu mahdollistaa korkean tiedonsiirron, matalan viiveen, HD-näkymän ja lähes katkeamattoman ohjauksen. Operaattori voi hallita droonia täysin lähes viime sekunnille asti (radiodrooni taas menettää signaalin lähempänä kohdetta). Asiantuntijat toteavat, että kela voi tuoda korkealaatuista näyttöä ”jopa räjähdyksen hetkelle asti”. Tämä parantaa osumatarkkuutta merkittävästi – lentäjä pystyy lukitsemaan pienet tai liikkuvat kohteet handlattavasti. Lisäksi sillä voi tiedustella: operaattori voi lähettää droonin tutkimaan aluetta tai tiloja ja muuttaa suunnitelmaa lennon aikana. Tekoälyllä tämän luokan tarkkuus ja joustavuus eivät vielä ole mahdollisia. Yhtenä summana, niin kauan kuin kela pysyy ehjänä, kuitu toimii täydellisenä ohjaus- ja videokanavana.
• Ei radiolinjanäkyvyysrajoitusta: Kuitudroonit pääsevät alueille, jotka ovat radiodrooneilta käytännössä suojassa. Perinteinen FPV-drooni kadottaa signaalin heti, jos operaattori on mäen takana, lennokki menee taloon tai metsän siimekseen – radiosignaali katkeaa. Maasto, rakennukset tai jopa maapallon kaarevuus rajoittaa radiodrooneja, mutta kuitu poistaa kokonaan näkyvyysvaatimuksen – kaapeli seuraa droonia vaikka se kiertää mäkiä, menee rakennuksen sisään, metsään tai kellariin. Ukrainan sotilaat totesivat, että ennen metsä tarjosi radiodrooneilta turvaa (”radiosignaali ei kanna metsään”), mutta kuitudroonit muuttivat tilanteen: ”Langattomilla drooneilla on vaikea päästä syvälle metsään – signaali ei riitä.” Kuidulla ei tätä estettä ole, ja siksi aiemmin turvallisia paikkoja voidaan nyt iskeä. Molemmat osapuolet hyödynsivät tätä – Venäjän kuitudroonit partioivat Kurskin metsäteillä ennen turvallisia huoltoreittejä, Ukraina käytti kuitudrooneja tiedustellakseen venäläisasemia ennen hyökkäyksen aloittamista.
• Ylittää maaston aiheuttamat signaaliesteet: Elektronisen vastatoimien ohella kuitu ratkaisee matalalta lentävien FPV-droonejen radiosignaalin pätkimisen. FPV-droonit lentävät usein hyvin läheltä maata piiloutuakseen. Tällöin antenni on alhaalla ja signaali katkeaa helpoiten juuri kohteen lähestyessä. War Zone kuvaili: ”Matala ilmanlento vaikeuttaa radio-ohjausta” – maaston muodot tai rakennukset katkaisevat signaalin helposti. Kuidulla drooni voi lähestyä matalalta, piilossa ja ohittaa esteet ilman pelkoa ohjauksen menetyksestä. Tämä tekee panssari-FPV-iskuista mahdollisia matalalta ilman riskiä signaalikatkokseen.
• Tuotanto- ja toimitushyödyt: Mielenkiintoista kyllä, kuituratkaisu helpottaa joitain toimittamiseen liittyviä ongelmia. Kuitudrooni ei tarvitse radiolähetinyksikköä, kun taas RF-yksiköt ovat toisinaan vientikiellossa tai hankalia saada. Johdoton malli vähentää kriittisiä komponentteja. Kehittäjät totesivat, että RF-piirien puutteessa kuidun käyttöönotto auttoi pitämään tuotantolinjat pystyssä. Koska kuitudrooni toimii tehokkaammin häirintätilanteissa, samat iskut voidaan toteuttaa pienemmällä määrällä drooneja, mikä osittain kompensoi korkeampaa yksilöhintaa.

Kokonaisuutena kuitudroonit tarjoavat häirinnänkestävän hyökkäyskyvyn: ne voivat läpäistä elektroniset esteet ja iskeä piilossa oleviin kohteisiin. Ukrainan mediassa todettiin: ”Me pystymme kyllä rakentamaan FPV-droonin, jota ei voi häiritä – se pystyy läpäisemään kaikki Venäjän järjestelmät. Se on meidän valttikorttimme.” Tämä usko on pitänyt paikkansa tähän mennessä – kummallakaan osapuolella ei ole näyttöä elektronisesta järjestelmästä, joka pystyisi tehokkaasti vastustamaan kuituopastettuja drooneja.

Valokuitu-FPV-lennokkien rajoitteet ja haasteet

Vaikka valokuitu-FPV-lennokeilla on useita etuja, niillä on myös merkittäviä haittoja ja rajoituksia. Tällä hetkellä niitä käytetään tietyillä erikoisalueilla, eivätkä ne vielä pysty kokonaan korvaamaan radiopohjaisia lennokkeja. Suurimmat haasteet ovat:

• Vetokaapelin fyysinen hauraus: Itse valokuitukaapeli on potentiaalinen “Akhilleen kantapää”. Se tarttuu helposti kiinni ympäristön esteisiin tai voi katketa. Kaupunkitaisteluissa täynnä raunioita, puita ja sähköjohtoja, kaapelista tulee helposti ansa. Jos kaapeli vedetään tai leikataan poikki, lennokki menettää välittömästi yhteyden. On raportoitu tapauksia, joissa kaapeli on vahingossa tai vihollisen tarkoituksella katkaistu ja laite on menetetty. Esimerkiksi eräässä tapauksessa venäläinen nelikopteri tahallaan lensi Ukrainan lennokin valokuitukaapelin yli ja leikkasi roottorillaan kaapelin, jolloin lennokki syöksyi maahan. Operaattorin täytyy aina huomioida tämä heikkous – välttää jyrkkiä käännöksiä kulmissa ja pitää riittävä lentokorkeus kaapelin sotkeutumisen ehkäisemiseksi. Riskien minimoimiseksi valokuitu-FPV:n taktiikkaa on usein lentää korkeammalla ja sitten lähes pystysuoraan sukeltaa kohti kohdetta (jotta kaapeli leijuu ilmassa eikä kosketa maata). Tästä huolimatta vetokaapeli on jatkuva riski lennon aikana.
• Liikkuvuuden ja nopeuden rajoitukset: “Kiinni sidottu”-ominaisuus rajoittaa suorituskykyä. Kaapeli lisää vetovastusta, mikä vaikeuttaa äärimmäistä manööveröintiä. Lennon suunnittelussa on otettava huomioon kaapelikelan paino ja koko, mikä tekee lennokista raskaamman ja kömpelömmän. Kuten mainittu, valokuitu-FPV:t ovat rakenteeltaan isompia, raskaampia ja niiden akku kestää huonommin, joten ne ovat hitaampia ja vähemmän ketteriä. Eräs komentaja totesi, että valokuitu-FPV lennokit ovat helpompi ampua alas pienikaliiperisella aseella, koska ne ovat isompia ja vähemmän ketteriä. FPV-lennokkien suuri ohjattavuus (jyrkät kiemurtelut, syöksyt) osittain heikentyy. Lisäksi, jos kelakelaus löystyy, voi ilmetä lievää toiminta viivettä, vaikka itse kuidun viive on minimaalinen – suurin pullonkaula on lennokin liike-energia. Ohjaajat joutuvat mukauttamaan lentotyyliään, ja kokemattomat menettävät lennokkeja usein siksi, että eivät huomioi vetokaapelin erityispiirteitä.
• Kantaman rajoitus: Verrattuna osaan radiolla tai satelliitilla ohjattuihin lennokkeihin, valokuitu-FPV:t pystyy vain suhteellisen lyhyen matkan tehtäviin – suurin etäisyys on kaapelin pituus (yleensä 5–15 kilometriä). Tämä riittää useimpiin rintaman taktisiin tarpeisiin, mutta tarkoittaa ettei valokuitu-FPV-lennokilla voi iskeä syvälle vihollisen selustaan, ellei se lähde liikkeelle aivan etulinjasta. Radiolennokeilla, joissa on releverkko tai satelliittiyhteys, voi iskeä kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän – esimerkiksi Ukraina on käyttänyt kaukolennokkeja (todennäköisesti satelliitti- tai GPS-ohjattuja) iskemään Venäjän syviin lentotukikohtiin, mihin valokuitu ei fyysisesti kykene. Ukrainan asiantuntijat tiivistävätkin, että valokuitu-FPV “tulee jäämään tietyn kapean markkinan tuotteeksi, eikä yltä miljoonatuotantoon”. Ne ovat erinomaisia paikallisen ilmatilan hallinnassa (noin 10 km säteellä), mutta eivät sovellu pitkiin lentoihin tai laajoihin strategisiin tehtäviin. Pitkiin tiedustelu- ja iskutehtäviin on yhä käytettävä perinteisiä lennokkeja.
• Logistiikkakuorma: Kaapelikelaa on kuljetettava mukana, mikä tekee huollosta ja ryhmittämisestä monimutkaisempaa. Sotilaiden on kannettava hauraampaa valokuitukelaa ja käsiteltävä sitä varoen. Taisteluolosuhteissa hylättyjä kaapeleita jää maastoon, ja ne heijastavat auringonvaloa, paljastaen helposti lähtöpaikan. Ukrainan operaattorit ovat havainneet, että valokuidun palat ja niiden kiilto ovat signaali, josta vihollinen voi paikantaa lennokin käyttöpaikan. Siksi taisteluryhmien tulee “vaihtaa tuliasemia aiempaa useammin” ja välttää linjakaapelien takia paljastumisia. Myös kelan jäänteiden käsittely on vaivalloista – jokaisen lennon jälkeen kevyen, useiden kilometrien pituisen kuidun puhdistaminen tai piilottaminen on hankalaa.
• Valmistuksen haasteet: Aluksi monet ukrainalaisvalmistajat vain toivat kiinalaisia valokuitukaapelisarjoja ja eivät pystyneet itse optimoimaan tuotteita. Tästä johtui luotettavuusongelmia – väärin integroituina esimerkiksi radiotaajuuksia saattoi vuotaa, tai huonolaatuisen kelan takia kuitu saattoi katketa. Kokemuksen karttuessa parhaat valmistajat ovat onnistuneet parantamaan laatua, ja yhdellä iskulla onnistumisprosentti on noussut noin 50 %:iin ja kasvaa yhä. Silti korkealaatuisten valokuitumoduulien ja tarkkojen kelojen valmistus ei ole helppoa. Kaapeli on saatava juoksemaan joustavasti ilman sotkuja ja mutkia. Alan mukaan “valokuitukelan ja tiedonsiirtokortin asennus ei oikeasti ole ihan helppoa” – tarvitaan tarkkoja laitteita ja kokeneita insinöörejä, mutta “pienellä panostuksella onnistuu”. Ukrainalaiset yritykset kuten Smart Electronics Group tarjosivat alkuvaiheessa valokuitu-FPV:tä, mutta korkeat kustannukset ja vaativuus eivät aluksi kiinnostaneet armeijaa. Nyt valtion tuella tekniikka kehittyy nopeasti, mutta kysyntää ei ehditä täyttää. Ukrainan komentajan “Yas” mukaan (toukokuu 2025) hyvien valokuitu-FPV-lennokkien tuottajille on pitkät jonot – omakin yksikkö joutuu odottamaan laitteita 2–3 kuukautta, tai valitsemaan heikkolaatuisia korvaavia malleja. Tämä pullonkaula tekee valokuitu-FPV-lennokeista yhä harvinaisen varusteen Ukrainassa.
• Kustannukset korkeammat kuin yksinkertaisissa FPV-lennokeissa: Vaikka hinnat laskevat vähitellen, yhden valokuitu-FPV-lennokin hinta on yhä korkeampi kuin kotitekoisen radiolennokin. Vuoden 2023 puolivälissä tuskin kukaan maksaisi kertakäyttölennokista 2500 dollaria. Vuonna 2025 yksikköhinta on noin 1000 dollaria, kun taas perus-FPV:n saa muutamalla sadalla. Tämä tarkoittaa, että vapaaehtoisten varassa olevien lennokkiryhmien on harkittava tarkkaan, milloin valokuitu-FPV on hintansa arvoinen. Yleensä vain erittäin arvokkaissa kohteissa tai tilanteissa, joissa radiolennokkia ei voi käyttää häirinnän vuoksi, niihin turvaudutaan. Kun kotimainen massa tuotanto käynnistyy, hinnan odotetaan tasaantuvan, mutta toistaiseksi korkea hinta rajoittaa laajaa käyttöä.
• Kantokyvyn kompromissi: Osa nostovoimasta menee kaapelin painoon – kantokyky heikkenee. Esimerkiksi jos valokuitu-FPV kantaa 1 kg taistelukärkeä, vastaa se käytännössä samankokoista radiolennokkia, joka kantaa 2 kg taistelulatausta. Tämä tarkoittaa, että yksittäisen iskun tuho on usein hieman pienempi. Lisäksi valokuitu-FPV-lennokkeja ei tällä hetkellä käytetä laajasti parvimuotoisissa iskussa (kymmeniä pieniä FPV:tä yhtä aikaa), koska yksikköhinta ja käytön vaativuus hidastavat sitä. Niitä käytetään enemmän yksittäisiin täsmäiskuihin. Kun tehtävään vaaditaan raskasta räjähdettä, kaapelin painon vuoksi maalla kulkeva robotti tai tykistö on usein parempi ratkaisu.
• Oppimiskäyrä: Joukkueen on opittava valokuitu-FPV:n uudet taistelutaktiikat. Kaapelin kanssa lentäminen, kelan hallinta ja iskut, joissa vetokaapelin sotkuja pitää välttää, vaativat erityiskoulutusta. Ukrainan lennokkiohjaajat “ovat vasta alussa tämän tekniikan haltuunotossa”, mutta kokemuksen karttuessa monet ongelmat todennäköisesti vähenevät. Esimerkiksi tarkka reitin suunnittelu voi minimoida kaapelin tarttumisen esteisiin (kuten lentämällä koko ajan puiden latvojen yläpuolella ennen kohdetta). Kokemuksen myötä inhimillisistä virheistä johtuva epäonnistumisprosentti pienenee ja valokuitu-FPV:n käytännön tehokkuus kasvaa.

Kaiken kaikkiaan valokuitu-FPV-lennokki on tehokas mutta erittäin erikoistunut väline. Erään Ukrainan kansalliskaartin ryhmänjohtajan mukaan ihanteellinen varustus olisi yhdistelmä – “paljon eri taajuusalueiden perinteisiä radiolennokkeja, koneellisen näön lennokkeja sekä valokuitulennokkeja; jokaisella on oma ainutlaatuinen tehtävänsä ja hyötynsä.” Valokuitu-FPV:t ovat erityisen hyviä tietyissä puolustustaisteluissa (kuten vahvan häirinnän tai hyvin huonon näkyvyyden tilanteissa) ja niillä voi tehdä tarkkoja iskuja myös silloin, kun muut lennokkityypit eivät toimi. Mutta kantaman, painon, helpon paljastumisen, hinnan ja kaapelin hallinnan takia ne täydentävät muita lennokkityyppejä, eivätkä korvaa niitä kokonaan. Kuten mediassa on todettu, valokuitu-FPV tulee valtaamaan tärkeän erityisalueen lennokkisodankäynnissä, muttei hallitse koko kenttää.

Päävalmistajat ja -kehittäjät

Ukrainassa ja muissa maissa on useita tahoja, jotka ovat yhdessä edistäneet valokuitu-FPV-lennokkien kehitystä:

Ukrainalaiset valmistajat/tiimit: Ukrainan lennokkiteollisuus koostuu valtion puolustusteollisuudesta, vapaaehtoisinsinööreistä ja sotateknisistä tiimeistä. Päätoimijat ovat:

• Vyriy Drone: Ukrainan yksityinen yritys, jonka yksi perustaja on Oleksii Babenko. Vyriy on ollut FPV-lennokkien valmistuksen eturintamassa, ja sitä pidetään ensimmäisenä täysin ukrainalaisista osista kootun FPV-nelikopterin (aluksi ei valokuituinen) tekijänä vuonna 2023. Toimitusjohtaja Babenko on näkyvästi tuonut esiin suorituskykytietoja ja vaatinut valokuitu-FPV-lennokkien kehittämistä. Sivuilla uasvision.com hän on korostanut teknologista eroa Venäjään ja painottanut parempien valokuitulähettimien ja paksumpien kuitujen käyttöä osumatarkkuuden parantamiseksi uasvision.com. Lisäksi hän pyrkii paikallistamaan kelatuotantoa kustannusten alentamiseksi.
• BattleBorn: Kiovalainen lennokkivalmistaja (aiheesta Business Insider -artikkeli), jonka tuotteisiin kuuluu myös valokuitu-FPV. Toimitusjohtaja (“Max”) sanoo: “Tällaista [valokuitu]lennokkia vastaan on käytännössä mahdotonta puolustautua” ja väittää laitteiden tuhonneen arvokkaita maaleja tehokkaasti. Operatiivinen johtaja (“Alex”) kertoi, että yrityksen lennokin kantama on nyt 10 km, tavoitteena 15 km, ja hyötykuorma 3–8 kg. BattleBorn on esimerkki nopeasti iteratiivisesta suunnittelusta ja tuotannon kiihdyttämisestä sotatarpeisiin.
• Dronarium (ja WARMAKS): Dronarium Air on ukrainalainen lennokkikehittäjä, joka esitteli jo 18.3.2024 valokuitu-FPV-prototyypin vastauksena Venäjän uusimpaan käyttöön. He kehittivät yhteistyössä Warmaksin kanssa myös raskaan kuusikopterin, jota voi ohjata valokuidulla ja jonka voi vaihtaa autonomiseen tilaan, jos kaapeli katkeaa. Dronariumin varhaiset prototyypit todennäköisesti sysäsivät liikkeelle laajemman kehityksen Ukrainassa.
• Smart Electronics Group: Vladyslav Oleksiienkon perustama, tiimi väittää esittäneensä valokuitu-FPV:tä puolustusvoimille jo alkuvuonna 2023 – ilman, että kiinnostusta tuolloin vielä syntyi. Nyt Oleksiienko osallistuu edelleen kehitykseen ja antaa näkemyksiä tuotteiden markkinasegmentoinnista (perusmallit ja erikoiskäyttöön soveltuvat dronet). Tällaiset yritykset työskentelevät usein Brave1-ohjelmassa testauksen ja tuotannon hyväksynnän varmistamiseksi.
• 3DTech ja muut yritykset: On raportoitu, että 3DTech toimitti valokuitu-FPV-lennokkeja Ukrainan sotilastiedustelulle (GUR) ja esitti niistä valokuvia. Lisäksi lukuisat pienet ja keskisuuret yritykset – kuten ”Ukrainan taistelulintunen”, Kamik-A, Raptor Engineering, Pöllö (OWAD), Ptashka Drones – löytyvät Brave1-hakemistosta. Näillä kaikilla on erilaiset kaapelin pituudet, hinnat ja osin joko paikallinen tai kiinalainen kuitukelaratkaisu. Kesään 2025 mennessä yli 25 ukrainalaista tiimiä on kehittänyt valokuitu-FPV:tä, joista noin 10 on päässyt sarjatuotantosopimuksiin. Ekosysteemi on aktiivinen, valtio tukee ja teknologiarako Venäjään pienenee nopeasti.
• Sotilasosastot ja Aerorozvidka: Ukrainan armeijalla on omia sisäisiä innovaatiotiimejä. Esimerkiksi Azovin 12. prikaatin lennokkikomppanialla on joukko teknisesti edistyneitä sotilaita, jotka pystyvät kehittämään ja parantamaan lennokkeja kenttäolosuhteissa. Prikaatin komentaja kertoi, että yksi yksikön jäsenistä toi ensimmäiset valokuitu-FPV:t ryhmän käyttöön – tyypillistä ruohonjuuritason innovaatiota. Nämä käyttäjäkokemukset ja palautteet valmistajille ovat laitteiden jatkuvan kehityksen tärkeimpiä ajureita.

Venäläiset valmistajat/kehittäjät: Venäjän kehitystyö perustuu lähinnä ruohonjuuritason insinööreihin ja kiinalaisten toimittajien kanssa tehtävään yhteistyöhön:

• Alekséi Tšadajev ja Ushkuinik: Tšadajev on politiikasta vapaaehtoiseksi siirtynyt henkilö, joka perusti ”Ushkuinik”-nimisen sotilasteknologia-kiihdyttämön. Hänen projektinsa tuottaa Vaaliruhtinas Vandal Novgorodskyn kuituohjattavaa FPV-lennokkia, sekä mahdollisesti muita malleja kyivindependent.com. Tämä osoittaa, että Venäjällä on ainakin osittain organisoitunut innovaatioajuri, jonka tavoitteena on edistää lennokkiteknologian harppausta eteenpäin – kehitystä, jota vauhdittivat vuonna 2023 tunnetut sotabloggaajien vetoomukset läpimurtoihin drone-sodankäynnissä. Tšadajevin projektin menestys on rikkonut Venäjän armeijan jäykkää ja vanhanaikaista mainetta.
• Vapaaehtoisjoukot (Rubicon, Sudny Den): He eivät varsinaisesti valmista laitteita, vaan ovat venäläisiä lennokkikomppanioita, jotka ovat taistelukokemuksen kautta parantaneet kuituohjattavien dronejen käyttöä. Nämä kokemukset ovat olleet ikään kuin tuotekehitystä (R&D): uudestaan ja uudestaan kokeilemalla Kurskissa ja Donetskissa, he ovat hioneet taktiikoita ja mahdollisesti antaneet palautetta parempien mallien kehittämiseksi. On myös erittäin todennäköistä, että he kentällä kokoavat lennokkeja rungon ja osapakkausten avulla.
• Kiinalaiset toimittajat: Kiinalaiset yritykset ovat näytelleet tärkeää roolia osien ja kuitujen toimittajina. Venäläiset tahot ovat tilanneet suuria määriä kuitukeloja ja elektroniikkaa kiinalaisilta valmistajilta, ja nämä yritykset kertovat kuukausittaisten tilausten kasvavan jatkuvasti. Eräs ukrainalainen valmistaja havaitsi, että kiinalainen tehdas oli valmistanut Venäjälle kuitukeloja seitsemän kuukauden ajan – nyt myös Ukraina on alkanut tilata samoilta toimittajilta. Käytännössä alkujaan telekommunikaatio- tai teollisuuskäyttöön tarkoitetut kiinalaiset kuitutuotteet on muokattu kummankin sodan osapuolen droneihin. Kiinalaiset yritykset myyvät tuotetta mielellään kaikille ostajille; ukrainalaiset piirissä sanotaan heidän olevan ”suurin hyötyjä” tässä uudessa trendissä. Tämä koskee kuitukaapeleita, optisia lähettimiä/vastaanottimia ja mahdollisesti jopa valmiita drone-paketteja. Vaikka näitä valmistajia ei ole nimetty julkisissa lähteissä (todennäköisesti pakotteiden välttämiseksi), juuri heidän ansiostaan Venäjä on kyennyt skaalaamaan tuotantoaan nopeasti – ja nyt samoilla tuotteilla Ukraina pyrkii ottamaan eron kiinni.
• Länsimaiset vapaaehtoiset ja tuki: Kansainvälisen tuen saralla yllättävä vaikuttaja on ollut entinen Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Troy Smothers. Smothersin omistama Drone Reaper -yhtiö kiinnostui venäläisistä kuituohjatuista droneista, ja päätettyään kokeilla, hän kehitti noin 360 dollarilla valmiista osista yksinkertaisen kuituohjatun dronen, jonka toi Ukrainaan esiteltäväksi. Vuoden 2023 lopulta alkaen hän kiersi Ukrainaa opastamassa joukkoja rakentamaan ja käyttämään FPV-kuitudroneja, piristäen paikallisia hankkeita. Forbesin/NDTV:n mukaan Smothersin suunnitelma ja koulutus nousivat paikallisrentotuotannon katalyytiksi. Kun drone-hyökkäys videolle päätyi nettiin, ukrainalaissotilaiden puhelimet ”soivat tauotta” businessinsider.com businessinsider.com. Tämä on esimerkki siitä, miten kansainväliset vapaaehtoiset vauhdittavat Ukrainan innovaatiota. Lisäksi Nato-maat ovat tukeneet Ukrainaa laajasti drone-teknologiassa ja vasta-drone-koulutuksessa, vaikka kuitudroneista julkista tietoa onkin vähemmän. Tiedetään, että Ukraina on kohdistanut hyökkäyksiä Venäjän kuitudrone-tuotannon toimitusketjuun – esimerkiksi Ukrainan joukot ovat jopa pommittaneet venäläisiä kuitukaapelitehtaita tuottaakseen tuotantokyvylle häiriöitä. Tämä kertoo, että lännen tiedustelu ja ase-apu (joita käytetään Ukrainan pitkän matkan iskuissa) osallistuvat epäsuorasti kuitudroneihin kohdistuviin operaatioihin iskemällä alkulähteille.

Yhteenvetona Ukrainan oma kuitudrone-teollisuus on nykyään kukoistava, kiitos paikallisen osaamisen, hallituksen aloitteiden (Brave1, puolustusministeriön esittelyt) sekä ulkomaisen tuen (kuten Smothers ja mahdollisesti lahjoitusjärjestöjen rahoitus). Vuoteen 2025 mennessä tämä toimiala voi tuottaa armeijalle järjestelmällisesti, useat mallit on jo hyväksytty kalustohankintaan ja sopimuksia valmistellaan. Venäjä on saanut etumatkaa vapaaehtoistensa kekseliäisyyden ja laajan kiinatuotannon saatavuuden ansiosta, sekä hyödyntänyt sitä taistelukokemuksessa; Ukrainan tuotantokapasiteettia kasvatetaan nyt vauhdilla. Kumpikin luottaa kansainvälisiin (kiinalaisiin) toimitusketjuihin, mikä alleviivaa näennäisesti paikallisen innovaation globaalia luonnetta.

Geopoliittiset vaikutukset ja puolustusstrategiat

Kuitudronejen synty Ukrainassa on tuonut esiin lukuisia laajempia sotaan ja kansainväliseen turvallisuuteen liittyviä merkityksiä:

• Muutos drone-sodankäynnin paradigmassa: Suurivolyymisen elektronisen häirinnän käyttö Ukrainan taistelukentällä – yksi harvoista drone-vs-EW-konflikteista maailmassa – synnytti tämän uuden ratkaisun, jonka parissa nyt kaikki maailman sotavoimat seuraavat tarkasti. Kuituohjattavia droneja (FOG-D) on länsimaisissa asearsenaaleissa tuskin lainkaan, koska länsimaat eivät ole tarvinneet tällaisia järjestelmiä epäsymmetrisissä sodissa. Mutta tämän ratkaisun tehokkuus tekee lähes varmaksi, että Naton armeijat tutkivat samankaltaisia järjestelmiä tulevia korkean intensiteetin elektronisen sodankäynnin varalta. Ukraina on nyt droneteknologian koelaboratorio – ja kuituohjaus yksi sen tuotteista. Voi odottaa, että tulevien miehittämättömien asejärjestelmien doktriini ottaa tämän konseptin huomioon – esimerkiksi kaupunkitaistelussa, jossa kuituohjattuja hyökkäysdroneja käytetään häirintää vastaan.
• Vasta- ja torjuntaratkaisut: Tällä hetkellä, fyysistä tuhoa lukuun ottamatta, ei Ukrainalla eikä Venäjällä ole tehokasta torjuntakeinoa kuitudroneille. Tämä on luonut pienen ”asevarustelukilvan”. Ukrainalaiset kehittäjät (Brave1:n kautta) testaavat jo, millä tavoin voidaan torjua vihollisen kuitudronet – ”käyttämällä tykkitorneja, verkkoaseita ja haulikkoja FPV-dronien fyysiseen tuhoamiseen, tai… jopa laserilla lamauttamiseen”. Periaatteessa, kun radiotaajuuksilla ei pysty tuhoamaan vihollisen dronea, ainoiksi keinoiksi jää fyysinen alasampuminen tai kuituyhteyden katkaiseminen (esim. leikkaamalla kuitu laserilla tai sokeuttamalla kamerat). Tämä ohjaa sijoituksia vasta-dronejärjestelmiin (C-UAS), jotka perustuvat liike-energiaan tai suunta-energiaan sähköisen torjunnan sijaan. Länsimaiset yritykset (mm. Spotter Global) ovat alkaneet suunnitella maatutka- ja optisia sensoreita FOG-D-dronejen havaitsemiseksi – niiden, jotka eivät lähetä radiotaajuuksia. Taistelut osoittavat, että passiivinen puolustus (esim. naamiointiverkot, ajoneuvon lisäsuojat) on palauttamassa merkitystään: Ukrainan joukot ripustavat jo usean kilometrin matkalta verkkoesteitä tielle suojatakseen niitä matalalla lentäviltä droneilta. Geopolitiikassa kaikki osapuolet opiskelevat nyt, miten yhdistää matalatekniikka (verkot) ja korkeateknologia (laserit) torjumaan uusia uhkia.
• Kansainvälinen kauppa ja pakotteet: Kiinalaisvalmistajien molemmille osapuolille toimittama tekniikka herättää uusia kysymyksiä vientivalvonnasta. Kuitukaapelit ja komponentit ovat kaksoiskäyttöisiä, eivätkä yleensä ole kontrollin piirissä. Mutta koska niitä käytetään nyt lennokeissa tuhoisin seurauksin, ne voivat joutua tiukempaan tarkasteluun. Jos länsi haluaa hidastaa Venäjän kuitudrone-projektia, se voi painostaa kiinalaisia yrityksiä tai tarjota Ukrainalle vaihtoehtoisia tuotteita – näin estetään, että rahoitus palaa vihollisen toimittajille. Tämä korostaa, että globaalit toimitusketjut saattavat tietämättään aseistaa molempia puolia – kyseessä on geopoliittinen nuorallakävely, erityisesti kun Kiina julistaa puolueettomuutta, mutta yritykset hyötyvät sodasta. Lännen tuki Ukrainalle voi laajentua kattamaan lujempia kuituratkaisuja ja kehittyneempiä optisia järjestelmiä, jotta Ukrainan johtoasema säilyy – mikäli poliittista tahtoa löytyy.
• Laajempi puolustusajattelu – yhdistetty taistelu: Kuitudroneilla on ollut niin suuri vaikutus, että jotkut ukrainalaissotilaat pitävät niitä ”viimeisenä sodan kääntäjänä”. Kenties hieman liioitellen, mutta viesti on, että drone on yhtä tärkeä kuin tykistö. Komentajat joutuvat nyt integroimaan drone-strategioita taktiseen suunnitteluun. Venäjä käyttää kuitudroneja keskitetysti tietyissä lohkoissa (Kursk, myöhemmin Donetsk), vihjaten laaja-alaiseen hyökkäykseen ja esimerkiksi huollon tuhoamiseen. Ukrainakin voi käyttää tällaista droneparvea suuressa hyökkäyksessä tai suojautuakseen voimakasta sähköistä häirintää vastaan panssarihyökkäysten alueilla. Tämä kaikki on osa laajempaa yhdistettyjen asevoimien järjestelmää: langattomat ja kuituohjatut lennokit, sähköinen sodankäynti, tykistö, jalkaväki kaikki yhdessä. Olemme nähneet myös etulinjan kuljetusten hoituvan dronekaravaanilla, jolloin kuljettajille jää vähemmän riskiä ja venäläisten FPV-iskut logistisiin ajoneuvoihin vaikeutuvat. Käytännössä taktiikkoja ja strategioita säädetään jatkuvasti dronien ”häiriösuojattujen” kykyjen mukaan – toinen puoli suojautuu paremmin, toinen avaa reittejä kuitudroneilla ennen päähyökkäystä.
• Psykologinen ja inhimillinen ulottuvuus: Lähes puolustamattoman dronen olemassaolo aiheuttaa valtavan psykologisen paineen. Kurskin rintamalla ukrainalaiset kuvailevat ”liikkumisen olevan pahempaa kuin venäläistä rulettia”, niin suuri riski on. Pelko vaikuttaa sekä sotilaiden käyttäytymiseen että siviilien moraaliin. Toisaalta ”häiriösuojatut” aseet nostavat omien joukkojen taistelutahtoa. Inhimillisesti osa erittäin vaarallisista tehtävistä (kuten täydennyskuljetukset) voidaan hoitaa droneilla – näin säästyy ihmishenkiä. Samalla taistelukentän tappavuus kasvaa: aiemmin suojaisat alueet (esim. takametsän sairaalat) ovat nyt haavoittuvia ja aiemmat ”no man’s land” -vyöhykkeet voivat elpyä toiminnaksi, jolloin siviiliriskit kasvavat.
• Globaalileviäminen: Jos kuitudronejen suunnittelutieto leviää Ukrainan ja Venäjän ulkopuolelle, myös muut valtiot tai aseelliset ryhmät voivat hyödyntää sitä. Hyvin resursoitu järjestö voisi kuitudronella neutralisoida valtioarmeijan elektronisen sodankäynnin edun paikallisissa konflikteissa. Tekniikka leviää jo foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa – ja netissä liikkuu jopa kuvia linnunpöntöstä tehtyyn kuitukaapelipesään. Kansainvälisen yhteisön tulisi harkita aserajoituksia tai ainakin valmistautua uuteen ”häirinnälle immuunin” dronen sodankäyntiin. Ukrainan liittolaiset etsivät jo keinoja tukea maan edelläkävijyyttä – esimerkiksi tarjoamalla edistyksellisiä kuituviestintäpaketteja tai rakentamalla kotimaista valmistusta (länsimaisen kuitukelakoneen toimituksesta on jo viitteitä).

Yhteenvetona kuitudronejen nousu Ukrainassa alleviivaa modernin sodankäynnin dynaamista luonnetta: jokainen innovaatio (suuren mittakaavan häirintä) synnyttää vastatoimen (kaapeliohjattu drone), joka taas johtaa seuraavaan torjuntaan (kuten uusiin lasertekniikoihin). Tämä sykli kiihdyttää puolustusteknologian kehitystä huimaa vauhtia. Kansainvälisellä tasolla konflikti osoittaa kyvykkyyksiä, jotka kaikkien maiden on nyt otettava huomioon – sekä hyödynnettävä että torjuttava. Ukrainalle alan tuki (koulutus, teknologiatransferi, komponenttihankinnat) onkin nykyisin sotilasapuohjelmien vakio-osa, kuten ilmatorjunta tai tykistöapu.

Vertailu: Kuituohjatut lennokit vs. Radiolla ohjatut lennokit vs. Satelliittiyhteyslennokit

Ukrainan armeijalla on tällä hetkellä käytössä useita eri ohjausmenetelmiin perustuvia lennokkeja. Jokaisella menetelmällä on omat etu- ja haittapuolensa. Alla olevassa taulukossa vertaillaan kuituohjattuja lennokkeja, perinteisiä radiolla ohjattavia lennokkeja sekä satelliittiyhteyslennokkeja (esim. suuret lennokit) Ukrainan sodan kontekstissa:

Ominaisuus	Kuituohjattu lennokki (kaapeli)	Radiolla ohjattu lennokki	Satelliittiyhteyslennokki
Viestintäetäisyys	Rajoittuu kaapelin pituuteen (tyypillisesti kelassa 5–15 km, maksimi n. 20–30 km). Luotettavuuden kannalta toimiva etäisyys n. 10 km. Tämä ylittyessään riski kaapelin katkeamisesta tai signaalin menetyksestä kasvaa.	Rajoittuu näköyhteyteen ja signaalitoistimen laajennuksiin. Pienet FPV-lennokit yleensä muutamia kilometrejä; suuret sotilaskäyttöiset lennokit (ilman satelliittiyhteyttä, kuten TB2): n. 150 km näköyhteydellä. Toistimilla FPV-etäisyys voi ylittää 20 km, mutta se vaatii verkoston rakentamista.	Teoriassa maailmanlaajuinen peittoalue (ultranäköyhteys), kunhan satelliittiyhteys ja polttoaine riittävät. Esimerkiksi SATCOM-TB2 tai Starlink-yhteydellä varustetut merilennokit toimivat satojen kilometrien päästä. Etäisyys riippuu enemmän käyttöajasta kuin ohjausyhteydestä.
Häirinnänkestävyys	Ei altistu radiotaajuiselle häirinnälle – ei radiota, perinteiset elektroniset vastatoimet eivät katkaise ohjausta. Vain fyysinen kaapelin katkaisu tai vahingoittaminen voi estää ohjauksen.	Suurin häirintä- ja harhautusalttius. Radiolinkki voi murentua vihollisen elektronisen sodankäynnin signaaleista. Jos taajuus häiritään, sekä ohjaus että videokuva menetetään. Salaamaton yhteys voidaan myös kaapata.	Parempi paikallista häirintää vastaan – ylös- ja alalinkki käyttävät salattua satelliittiaajuutta. Voi silti altistua strategiselle elektroniselle sodankäynnille, kuten satelliitti- ja GPS-häirinnälle, sekä verkkohyökkäyksille. GPS-riippuvaiset lennokit menettävät navigoinnin GPS:n häiriintyessä.
Havaittavuus	Matala sähköinen ominaisjälki. Ei radiosignaalia, joten signaalin paikannuslaitteet eivät tunnista. Ainoastaan visuaalisesti, akustisesti tai tutkan avulla mahdollista havaita. Kuitukaapelin jälki voi auringonvalossa paljastaa lähtöpisteen.	Havaittavissa radiolähetyksen kautta. Yleisiä taajuuksia (2.4 GHz, 5.8 GHz jne.) käyttäviä lennokkeja voidaan havaita radiotaajuusmittareilla ja anti-drone-järjestelmillä. Lennokin radio- ja videolähetin paljastavat läsnäolon.	Jonkinlainen sähköinen ominaisjälki. Käyttää korkean tehon satelliittisignaaleja (L-kaista jne.), maasta vaikeampi havaita, mutta tiedustelusatelliitit voivat poimia signaalin. Suurten lennokkien tutkakaikupinta-ala on huomattavasti suurempi kuin pienten FPV:iden, helpompi havaita ilmatorjuntatutkilla.
Elektronisen sodankäynnin kesto	Korkea. Ei altistu radiotaajuiselle häirinnälle tai harhautukselle. Vaikka maasto estää radiota, kaapeli mahdollistaa lennon metsissä/rakennuksissa. Voi toimia vapaasti voimakkaan elektronisen vastatoimen alueilla.	Matala–keskitasoinen. Operaattorit voivat hypätä taajuuksia, käyttää taajuuslohkotekniikkaa ja vahvistimia, mutta vahva elektroninen sodankäynti silti voi lamauttaa ohjauksen. Maasto tai rakennukset helposti katkaisevat yhteyden. Huipputason malleissa häiriönkestävät antennit, mutta tavallinen FPV ei niitä sisällä.	Keskinkertainen. Ylös- ja alalinkki voidaan salata ja käyttää kapeaa keilaa, joten se on paikallista radiota kestävämpi. Korkean tason elektroninen sodankäynti voi kuitenkin kohdistua satelliitteihin tai tunnetuille taajuuksille. Kokonaisuudessa kestävämpi kuin näköyhteysradio, mutta ei ehdottoman turvallinen (esim. Venäjä on yrittänyt häiritä Starlink-yhteyttä).
Kantavuus ja koko	Kela painava, joten yleensä pystyy kantamaan vain pienen taistelulatauksen. Tyyppillinen aseistus 0,5–3 kg. Suuremmat kuitulennokit (yli 8 kg kantavuus) erittäin kalliita ja isoja. Rungot pääasiassa keskikokoisia neliroottorisia (10–13 tuuman potkurit).	Vaihtelee mikro-neliroottoreista (esim. DJI Mavic, alle 0,2 kg kantavuus) suuriin kahdeksanroottorisiin (voi pudottaa 5–10 kg pommeja). FPV-itsemurhalennokki yleensä 0,3–1 kg räjähteitä (esim. RPG-taistelukärki). Koska ei kaapelia, samalla alustalla voi kantaa enemmän kuormaa.	Suuret laitteet. Bayraktar TB2 voi kantaa n. 55 kg tarkkuusammuksia, muut UCAV-järjestelmät kymmeniä tai satoja kiloja. Yleensä ammattisotatarvikkeita, ei käsikranaatteja. Siksi harvoin taktisella etulinjalla, enemmän strategiseen käyttöön.
Liikkuvuus	Kompromissiliikkuvuus. Kaapeli lisää painoa, vaatii tehokkaampia moottoreita, lievää vastusta. Kiihtyvyys ja huippunopeus (suunnilleen 60 km/h) matalampi. Yhä mahdollista kiertää esteitä, mutta kaapeli kiertyy helposti esteisiin eikä pysty jyrkkiin käännöksiin.	Pienet laitteet erittäin liikkuvia. FPV-kilpalennokit hyvin nopeita (yli 100 km/h), neliroottorisilla mahdollista liikkua ahtaissa tiloissa, ei tarvitse miettiä kaapelia. Isot alustat (esim. kiinteäsiipiset) liikkuvuudeltaan rajallisempia, mutta vapaata lentoa.	Heikohko liikkuvuus. MALE-luokan lennokit kuten TB2 lentävät kuin lentokoneet — suuri kääntösäde, hidas suunnanmuutos. Lentävät korkealla, eivät voi väistää nopeasti. Yleensä ei käytetä matalalentoisiin tehtäviin. (Joitakin pieniä SATCOM-lennokkeja räjähteillä, mutta Ukrainalla pääosin suuret UCAV:t.)
Käyttötehtävät	Korkean elektronisen sodankäynnin ja valloitusalueet: Hyökkäys koviin kohteisiin (esim. EW-järjestelmällä suojatut panssarivaunut/komentopaikat); lähetykset häirityissä rakennuksissa/metsässä. Sopii lyhyisiin, erittäin luotettaviin iskuihin ja tiedusteluun ilman verkkoa. Myös maalla liikkuvien robottien riskioperaatioissa käytetty.	Yleis- ja massakäyttö: Tiedustelu, tulenjohdon korjaus, panostus, itsemurha-iskut, soveltuu kohtalaiseen elektroniseen vastatoimintaan. Voidaan lähettää laumoina kattamaan taistelukentän. Voimakkaassa häirinnässä vaatii taktiikan muuttamista. Helppokäyttöisyys ja laaja saatavuus tekevät pääkalustosta.	Pitkänmatkan ja strategiset kohteet: Syvän takalinjan iskut (esim. lentokenttien tuhoaminen), operaatiotason tiedustelu (rajan valvonta, vihollisen liikkeet takana). Tarjoavat tiedustelua/iskuja joita kuitu/radiolennokit eivät saavuta. Etulinjalla niiden käyttö vähentynyt ilmatorjunnan ja elektronisen sodankäynnin vuoksi (esim. TB2 käytettiin ensin paljon, sittemmin vain tiedusteluun) — käytössä lähinnä ilmatorjuntavoiman lamautuksen jälkeen.
Kustannus ja saatavuus	Hintataso laskussa mutta ei halvin: Yksikköhinta n. 1 000–2 000 Yhdysvaltain dollaria. Vaatii erikoisosia (kuitukela noin 500 dollaria). Kovan kysynnän ja kasvavan tuotannon vuoksi selkeä pula Ukrainassa. Valmistus vaikeampaa kuin tee-se-itse-FPV:ssä (vaatii kuituliitäntöjä ja laitteistoa).	Halpa ja laajalti saatavilla: Pieni FPV-paketti muutama sata dollaria, kaupalliset mallit 1 000–3 000 USD. Helppo ostaa markkinoilta. Vapaaehtoiset voivat massatuottaa ja toimittaa. Ukrainassa tuotetaan/käytetään kymmeniä/satoja tuhansia perustason FPV-lennokkeja kuukausittain. Parhaat kustannustehokkuudessa, mutta hävikki suurta.	Kallis ja harvinainen: Esim. Bayraktar TB2 maksaa miljoonia, lisäksi maa-asemakustannukset. Vain valtioiden tai liittolaisten tarjoamana. Ukrainalla TB2-kalustoa noin 20–30 kappaletta. Ei voida ”kuluttaa” kuten FPV:tä. Vaatii erittäin paljon koulutusta ja ylläpitoa.

Kuten taulukosta näkee, kuituohjatulla lennokilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia: se toimii poikkeuksellisen hyvin häiritlyssä ympäristössä, mutta sillä on rajoituksia kantaman ja liikkuvuuden suhteen. Radiolla ohjattavat lennokit ovat yhä korvaamattomia, sillä niitä on helppo käyttää ja tuottaa massoittain (vaikka niihin kohdistuvat vastatoimet alentavat niiden tehoa). Satelliittiyhteyslennokit palvelevat aivan eri tasolla – strategisia, syvän iskualueen operaatioita, eivät taktisessa etulinjassa – ja niiden käyttö on Ukrainan rintamalla vähentynyt alkuvaiheen menestyksen ja tappioiden jälkeen (esim. vuoden 2022 puolivälistä TB2:t ovat Ukrainan armeijassa pääosin tiedustelukäytössä venäläisen ilmatorjunnan ja häirinnän vuoksi).

On huomattava, etteivät nämä tyypit sulje toisiaan pois. Ukraina kehittää hybridiratkaisuja – esimerkiksi käyttämään radiolennokkia konenäön tekoälyllä, niin että maaliin iskevä vaihe tapahtuu autonomisesti ilman ohjausyhteyttä, tai vaihtamaan raskaan lennokin ohjaus kuitukaapelin ja radion välillä. Jokaisella menetelmällä (kuitu, radio, satelliitti) on oma paikkansa, ja kokonaisstrategiana muodostuu kerrostettu drone-järjestelmä: radio on perustaso, ”häirintäalueen” tehtävät kuitulennokilla, pitkän kantaman/ultranäköyhteyden tehtävät satelliittiyhteydellä.

Johtopäätökset

Ukrainan kuituohjatut lennokit ovat ilmiömäinen sopeutuminen voimakkaaseen sähköiseen vastustukseen. Sodassa, jota leimaa jatkuva teknologinen innovaatio, tämä näennäisesti ”paluu perusasioihin” -ratkaisu – lasikuitukela – on osoittautunut tehokkaaksi: lennokit pystyvät osumaan tarkasti kohteisiin, jotka muuten voitaisiin häiritä sokeiksi tai johtaa hallitsemattomiksi. Sotilaallisesti kuituohjatut FPV-lennokit ovat todennetusti toimivia – ne eliminoivat kalliiden häirintäjärjestelmien uhan ja avaavat uuden läpäisyreitit alueille, jotka aiemmin olivat kiellettyä aluetta. Modernin sodan ilmaherruus on vajonnut matalalle, pienkokoisten lennokkien tasolle – ja sähkömagneettisen spektrin hyödyntäminen on siinä avainasemassa. Sekä Venäjä että Ukraina ovat ottaneet kuitulennokit osaksi sotakalustoaan, ja tuotantokapasiteetin kasvaessa laajamittaisempi käyttö on todennäköistä (tällä hetkellä käytetään lähinnä yksittäistapauksissa rajallisen tarjonnan vuoksi). Etulinjan komentajat pitävät lennokkeja yhtä välttämättöminä kuin tykistöä ja panssaria – sekä Ukraina että Venäjä ovat todenneet FPV-räjähdelennokkien leviämisen olevan yhtä olennainen muutos kuin tykistön tulivoimankin kasvu.

Strategisella tasolla kuitulennokkikilpailu on vauhdittanut kotimaista teollisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä. Ukraina on muutamassa kuukaudessa koonnut joukon teknologia-alan startup-yrityksiä, vapaaehtoisia asiantuntijoita ja ulkomaisia kumppaneita, mikä kertoo puolustusteollisuuden uskomattomasta sopeutumiskyvystä. Yllättäen Venäjäkin on innovoinut tässä Suomessa, osoittaen ettei mikään maa pysty yksin monopolisoimaan lennokkiteknologiaa – kyseessä on erittäin nopeasti kehittyvä kenttä. Koko maailma seuraa: Nato-armeijat omaksuvat todennäköisesti nämä opit niin hyökkäys- kuin puolustustarkoituksiin – on todennäköistä, että tulevissa suurvaltasodissa käydään kilpailua sähkömagneettisesta taajuuskaistasta, ja joustavat yhdistelmät (kuten häirinnänkestävä langaton tiedonsiirto, kuitukaapeli ja autonominen toiminta) ovat välttämättömiä.

Kansainvälisille Ukrainan tukijoille lennokkien innovoinnin tukeminen on yhtä tärkeää kuin perinteisen kaluston toimittaminen. Informaation välityksen nopeus osoittaa tämän – esimerkiksi amerikkalaiset vapaaehtoiset jakavat suunnittelua, tai Ukrainan digiministeriö käyttää länsirahoitusta lennokkiohjelmien laajentamiseen. Vaikka panssarivaunut ja hävittäjät saavat otsikot, ehkä juuri nämä näkymättömällä valokuidulla varustetut surisevat pienlennokit muuttavat taistelun kulkua ratkaisevilla hetkillä.

Seuraavien kuukausien aikana voimme odottaa uudistusten ja vastatoimien kehittyvän yhä edelleen. Ukraina kehittää jo seuraavaa sukupolvea: tehokkaampaa konenäköä puoliksi autonomisiin iskuihin (lennokit pystyvät lukittumaan maaliin ilman jatkuvaa ohjausyhteyttä) sekä lisää kotimaista kuitukomponenttituotantoa riippuvaisuuden vähentämiseksi ulkomailta. Myös venäläiset insinöörit reagoivat; he voivat kehittää pidemmän kantaman kuitulennokkeja tai käyttää luovimpia ratkaisuja, kuten lennokin avulla katkaista kilpailevan lennokin kuitukaapeli (tämä on tapahtunut kerran). Kissa–ja–hiiri-leikki jatkuu. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Ukrainan sodan perintö sisältää kuituohjattujen lennokkien aikakauden alkamisen – se on avannut uuden luvun lennokkisodankäynnissä. Yksi ukrainalaissotilas vitsaili kuitutrendistä: ”Koska ne olivat niin kalliita, kuviteltiin ettei niitä koskaan oteta käyttöön, mutta nyt hinnat laskevat” – mikä tarkoittaa, että jokaisessa yksikössä on lähitulevaisuudessa muutama tällainen ”häirintävapaa silmä taivaalla”.Lopulta menestyvä lennokkijoukko hyödyntää kaikkien eri tyyppien vahvuuksia tasapainoisesti. Kuituohjatut, radiolla ohjatut ja satelliittiyhteyslennokit tukevat toisiaan. Ukrainan kokemus osoittaa, että todellinen etu ei ole yhdessä teknologiassa, vaan integraatiossa – kuhunkin tehtävään valitaan parhaiten soveltuva väline. Kuituohjatut lennokit paikkasivat ratkaisevan aukon Ukrainan kalustossa. Tulevaisuudessakin niistä tulee todennäköisesti tarkoin rajattu mutta ratkaiseva väline Ukrainan aseistuksessa, ja ne ovat osoitus sodan ajan innovaatiosta koko maailmalle.Lähteet:

• Altman, Howard. “Inside Ukraine’s Fiber-Optic Drone War” The War Zone, 28.5.2025.
• Trevithick, Joseph & Rogoway, Tyler. “Venäjän armeija käyttää kuitukaapeliohjattuja itsemurhalennokkeja Ukrainassa” The War Zone, 8.3.2024.
• Farrell, Francis. “Venäläisten kuitulennokkien levitessä Ukrainaan, Ukraina kiihdyttää kehitystä” Kyiv Independent, 20.5.2025.
• RFE/RL (Ukrainan palvelu). “Kuitulennokit: Ukrainan sodan uusi tähti” 12.3.2025.
• RFE/RL (Ukrainan palvelu). “Kuitulennokit syrjäyttävät kuskit – tarjoavat elintärkeitä tarvikkeita Ukrainan etulinjalle” 15.5.2025.
• UAS Vision. “Ukrainan ja Venäjän kuitulennokkien tarkkuusvertailu” 29.4.2025 uasvision.com.
• NDTV. “Lintujen rakentamia kuitulennokkipesiä Ukrainassa” 8.6.2025.
• Business Insider. “Syväsukellus kilpailuun kehittää häirintävapaita kuitulennokkeja Ukrainassa” 7.2.2025 businessinsider.com.
• Ukrainska Pravda (Ekonomichna Pravda). “Täysin häirintävapaa ase: Näin Ukraina etenee kuitulennokkien tuotannossa” 13.1.2025.
• Spotter Global (Jamie Mortensen). “Uusien stealth-kuituohjattujen lennokkien havaitsemismenetelmät” 25.4.2024.